Sormuksessa ei ole leimaa. Mitä se kertoo ja mitä ei

Puuttuva leima ei ole tuomio

Leima on lausuma siitä, että koru on tutkittu. Sen puuttuminen ei ole vastakkainen lausuma. Se on lausuman puuttuminen, ja erolla on merkitystä, sillä leimaton sormus voi olla 22 karaatin kultaa ja itsevarmasti leimattu voi olla pinnoitettua messinkiä.

Neljä tavanomaista syytä siihen, ettei aidossa korussa ole leimaa: se jää sen painon alle, josta leimaus on pakollista; se on tehty paikassa, jossa leimausta ei ole koskaan vaadittu; leima on kulunut pois; tai leimattu metallin osa on leikattu siitä irti. Mikään niistä ei kerro metallista mitään. Eikä kerro käänteinen tapauskaan: lyöty 750 on väite siltä, jolla meisti oli kädessä, ja meistejä saa kuka tahansa.

Pienet ja kevyet korut ovat laillisesti leimattomia

Brittiläinen leimauspakko alkaa vasta tietystä painosta, ja rajat ovat niin matalia, että suuri osa aidosta korusta jää niiden alle.

Ohut ketju, pieni korvanappipari, kapea pinottava sormus, kevyestä langasta tehty rannerengas, amuletti: mikä tahansa näistä voi sisältää alle gramman kultaa ja tulla myydyksi täysin laillisesti ilman ainuttakaan lyöntiä. Punnitse koru ennen kuin teet johtopäätöksen paljaasta sisäpinnasta. Vaaka, joka näyttää gramman kymmenesosat, riittää kertomaan, koskeeko kysymys korua lainkaan.

Leimat kuluvat pois, ja koon muutos vie ne

Leima on matala lyönti pehmeään metalliin. Neljäkymmentä vuotta kädessä, tiskaamisen, ovenkahvojen, hihansuiden ja satunnaisen kiillotuksen kanssa, litistää sen. Päivittäin käytetyssä sormuksessa kiskon sisäpinta on se pinta, joka on jatkuvasti ihoa vasten, ja juuri siinä leima on. Kuluneet leimat menevät vaiheittain: luettava, sitten osittainen, sitten sileä painauma, jonka tuntee kynnellä muttei pysty lukemaan.

Koon muutos on äkillisempi. Sormuksen pienentämiseksi kultaseppä leikkaa kiskosta palan ja juottaa päät yhteen; suurentamiseksi väliin lisätään pala. Kummassakin tapauksessa poistuva osuus on kiskon pohjassa, ja siellä leima yleensä on. Koon muutoksessa sormus voi menettää leimansa kokonaan kymmenessä minuutissa ilman että prosessissa on missään vaiheessa epärehellisyyttä. Heikko juotossauma kiskon pohjassa, luupissa hieman erivärisenä näkyvänä, on merkki juuri tästä.

Suurimmassa osassa maailmaa ei ole koskaan ollut tarkastuslaitosta

Pakollinen riippumaton leimaus on brittiläinen, irlantilainen ja laajasti eurooppalainen järjestely. Kaikkialla koruja ei merkitä näin.

Yhdysvalloissa ei ole tarkastuslaitoksia. Amerikkalaisissa koruissa on valmistajan lyömä laatuleima — 10K, 14K, 18K, PLAT, STERLING — eikä yksikään riippumaton taho ole tutkinut mitään. Liittovaltion laki odottaa tällaisen leiman rinnalle sen takana seisovan yrityksen rekisteröityä tavaramerkkiä, ja siksi luvun vieressä oleva valmistajan merkki on arvokkaampi kuin luku yksinään. Runsaasti aitoa vanhaa ja tuotua työtä on ilman kumpaakaan.

Muualla käytäntö vaihtelee täydestä sopimusleimasta pelkkään pitoisuuslukuun ja siitä tyhjään. Korkeapitoista kultaa myydään Persianlahden maissa, Intiassa ja Kaakkois-Aasiassa usein painon mukaan myyntipaikalla tehtyä määritystä vastaan eikä lyötyyn leimaan nojaten. Toisesta maasta mukana kulkenutta perittyä korua ei ole ehkä koskaan leimattu. Kultaleimojen lukeminen käy läpi ne järjestelmät, joita todennäköisimmin tulee vastaan, ja hopealeimat toimivat samalla tavalla.

Mitä tehdä seuraavaksi, järjestyksessä

1. Katso koko kisko suurennoksessa ja hyvässä valossa. Ei vilkaisua ilmeiseen kohtaan. Kierrä sormus täysi kierros 10x luupin alla valo pintaa pitkin loivasta kulmasta, jolloin varjo lankeaa matalaan lyöntiin ja tekee siitä luettavan. Leimat piileksivät istutuksen alla, olkapäiden sisäpinnalla ja myöhemmin lisätyn kokopalan alla.
2. Tarkista saman sarjan muut korut. Leimat jakautuvat osien kesken useammin kuin arvaisi: kaulakoru leimattuna vain lukon kieleen, korvakorut vain toiseen tappiin tai perhoseen, rannekoru vain lukon viereiseen kielekkeeseen.
3. Punnitse se. Gramman kymmenesosat näyttävä vaaka kertoo, onko korua koskaan ollut pakko leimata, ja antaa sen luvun, jota jokainen sulatuslaskelma tarvitsee.
4. Lue kuluma korkeimmilta kohdilta. Kiskon päällä, olkapäissä ja istutuksen reunoissa pinnoitteen raja näkyy ennen kuin missään muualla.
5. Testauta metalli. Happo koetinkivellä, sähköinen johtavuustesteri tai kultasepän röntgenfluoresenssi. Tämä on se vaihe, joka tuottaa vastauksen eikä päätelmää.

Näin luet korusta pinnoitteen

Pinnoite pettää siellä, mihin koruun kosketaan. Katso voimakkaassa valossa kiskon päältä, olkapäistä, kehysistutuksen reunasta ja alapuolelta, jossa sormus lepää seuraavaa sormea vasten.

• Eri väri korkeimmilla kohdilla. Viileämpi harmaa tai lämpimämpi vaaleanpunainen kuultamassa keltaisen läpi, tai keltainen kuultamassa valkoisen läpi, on pinnoitteen raja. Umpimetalli ohenee väriä vaihtamatta.
• Vihreä tai tumma juova reunassa tai poimussa, jossa kuparipitoinen perusmetalli on korrodoitunut pinnoitteen alla.
• Magneetti. Kulta, hopea, platina ja palladium eivät vedä lainkaan, joten veto tarkoittaa rautapitoista metallia, yleensä pinnoitettua teräsydintä tai terässulkaa.
• Paino suhteessa kokoon. Platina on tiheää ja erehtymätöntä kädessä. Suuri ja kevyt sormus, jota kuvataan platinaksi, väittää jotakin, mitä paino ei tue.

Valkokulta mutkistaa tätä, sillä useimmat valkokullat on rodinoitu hieman kellertävän seoksen päälle. Lämmin sävy valkoisen sormuksen kiskossa on tavanomaista kulumista aidossa kultasormuksessa, ei todiste epäjalosta metallista.

Kolme testiä ja mitä kukin maksaa

Happo ja koetinkivi. Korua hierotaan kiveen, niin siihen jää metalliviiru, ja viirulle tiputetaan asteittaisia happoja. Halpa, nopea ja karaattiluvun osalta ratkaiseva, ja se läpäisee mahdollisen pinnoitteen, mikä on sen etu pintamenetelmiin nähden. Se jättää pienen hankausjäljen huomaamattomaan kohtaan.

Sähköiset johtavuustesterit. Anturi pinnalle, lukema sekunneissa, ei jälkeä. Hyödyllinen laatikon nopeaan lajitteluun, ja paksu pinnoite sekä epätavalliset seokset hämäävät sitä helposti.

Röntgenfluoresenssi. Lukee seoksen jättämättä koruun jälkeä ja antaa luvun jokaiselle läsnä olevalle alkuaineelle. Se näkee vain muutaman mikrometrin pintakerroksen, joten paksu kultatäytekerros voi johtaa sen harhaan, mutta se on kolmesta paras, ja moni kultaseppä ja kullanostaja pitää sellaista tiskillään.

Mitään tästä ei voi tehdä kuvasta. Carat lukee ne leimat, jotka valokuva näyttää, kirjaa ne lyötyinä ja tulkitsee ne, ja kun leimaa ei ole, se päättelee väristä, kulumisesta, rakenteesta ja pinnoitteen merkeistä kohti arviota perusteluineen ja nimeää testin, joka ratkaisisi sen mihin kuva ei yllä. Siihen valokuva loppuu ja kultaseppä alkaa; näin se toimii kertoo loput.